torstai 26. lokakuuta 2017

210. 9 tapaa kerätä lisää kävijöitä blogiin




















Julkaisetko blogiisi jatkuvasti mielenkiintoista sekä laadukasta sisältöä, mutta kuitenkaan blogisi ei jostain syystä saa haluamaasi huomiota? Pyritkö tavoittamaan lisää kävijöitä? Kun olet lisännyt blogisi erinlaisille blogilistoille, esimerkiksi Blogit.fi sivustolle sekä jaat kirjoituksiasi aktiivisesti sosiaalisessa mediassa. Kysymys kuuluu, miten sen jälkeen voit enään tavoittaa lisää kävijöitä blogiisi?
 
Kun puhutaan sosiaalisista medioista ensimmäisenä luultavasti tulee mieleen ehkä suosituimmat sosiaaliset mediat, Instagram, Youtube, Snapchat.. Samalla unohdetaan lähes kokonaan Facebook, sillä se ei todellakaan ole enään yhtä suosittu nuorempien ihmisten kesken, mitä se oli esimerkiksi viisi vuotta sitten. Tutkin tämän blogin tilastoja erityisen tarkkaan parin viikon aikana ja huomasin, että suurin osa tämän blogin näyttökerroista tulevat Facebookin kautta. Voin kertoa, että olin todella järkyttynyt tästä! Miten on mahdollista, että kaikista sosiaalisista medioista, se sosiaalinen media mitä käytän ylivoimaisesti vähiten tavoittaa kuitenkin suurimman määrän katsojista?

Facebookissa oikeasti tapahtuu yllättävän paljon, joku julkaisee kuvan, toinen kirjoittaa hauskan kommentin, kolmas tykkää yrityksen mainoksesta ja neljäs jakaa linkin postaukseen Bloggaajien Facebook ryhmään. Miten ihmeessä pystyt viemään kaikilta yllä mainituilta kohteilta huomion, omalla julkaisulla? Kokosin teille yhteensä kymmenen vinkkiä, miten voit tavoittaa lisää kävijöitä blogiin Facebookin kautta.


1. Julkaise linkki uuteen postaukseen. Ei hätää, loput vinkit ovat oikeasti tarkemmin mietittyjä.. Julkaise linkki Facebook seinällesi blogisi uusimpaan postaukseen. Melkeenpä itsestäänselvyys, jos et linkkaa postauksia blogisi Facebook sivuille sekä omille sivuillesi, mistä niitä katsojia tulisi näin Facebookin osalta?

2. Vaihtele postauksen tyyliä. Liian usein jään itsekin kirjoittamaan postauksia aina samalla tavalla ja samalla rakenteella. Lopuksi lupaan ettei kukaan jaksa lukea postausta, mikä on joka kerta tehty samalla tavalla. Kirjoita postauksia, missä uskallat kertoa rohkeasti suoraan esimerkiksi mielipiteitä, kiertelemättä pidempää reittiä mielipiteeseen. Kirjoita rohkeasti. Vaihtele kirjoitustyyliä, muuta postauksen rakennetta, vaihda välillä kuvat videoksi, postaa välillä pelkkiä kuvia, lisää postauksen tueksi video. Vaihtoehtoja on lopullisesti, vain taivas on rajana! Muista myös seurata aktiivisesti sivustosi analytiikkaa. Mitkä postaukset herättävät eniten huomiota? Minkä tapaiset tai aiheiset kirjoitukset keräävät suurimman määrän liikennettä?



3. Lisää kysymys Facebook julkaisuun. Postauksessa otsikointiin liittyen puhuttiin siitä, että kysymykset herättävät suurempaa huomiota, mitä esimerkiksi tavallinen otsikko usein herättäisi. Tarkkaile mitkä kysymykset saattaisivat toimita parhaiten sinun blogisi kohdalla, mitkä kysymykset tuovat eniten katsojia blogiisi? Vaikka kysymykset toimivat hyvin myös otsikkona, älä käytä samaa kysymystä Facebook julkaisussa. Muista myös käyttää sitä toimivampaa otsikkoa postauksen otsikossa, liikennettä kuitenkin tulee myös muista suunnista kuin Facebookista. Pari helppoa ja toimivaa kysymystyyppiä ovat..

  • ”Tiesitkö, että” Tämän perään lisäät jonkun mielenkiintoisen tai epätodennäköisen faktan, mikä herättää katsojassa mielenkiintoa.
  • ”Mitä mieltä olet” Tämän perään lisäät aivan minkä tahansa väitteen, joka liittyy postaukseen aiheeseen.
  • ”Mitä, jos/kun” Tämän perään lisäät jonkin epätodennäköinen tai mielenkiintoisen faktan, joka herättää mielenkiintoa lukijassa.
  • ”Miten itse…” Tämän perään kerrot mitä tekisit/miten toimisit tietyssä tilanteessa.
  • “Miten sinä..” Tämän jälkeen kerrot miten ratkaisisit / reagoisit tietyssä tilanteessa?

Esimerkiksi tämän postauksen ¨Facebook julkaisun yhteydessä saattaisin kysyä että “Tiesitkö, että suurin osa tämän blogin katsojista tulevat Facebookista?” “Miten sinä lisäisit blogisi katsojia?”

4. Lisää julkaisuun mielenkiintoinen lause tai lainaus tekstistä. Oivallinen tapa saada katsoja kiinnittämään huomiota julkaisulle on lisätä suora lainaus tekstistä Facebook-julkaisun yhteyteen. Karu fakta on se, että harva ihminen nykyään klikkaa Facebook-julkaisun postauksen linkkiä, jos Facebook julkaisusta löytyy pelkästään linkki. Vaikka löytyykin sanonta  “Less is more” , ei se valitettavasti taida tässä tapauksessa toimia. Pieni vaiva on lisätä Facebook-julkaisuun kysymys tai miksi ei ote, katsojamääriin verrattuna. Keskimäärin väittäisin että Facebook-julkaisu tavoittaa suurempaa huomiota sekä suurempaa tykkääjämäärää, kun lisäät julkaisuun pienen lainauksen tekstistä. Jotkut saattavat pelkästään lukea Facebook-julkaisun yhteydessä näkyvän lainauksen, joten pidä huolta siitä että lainaus toimii julkaisussa! Seuraavan kerran kun sama henkilö näkee toisen julkaisun, saattaa se todennäköisemmin lukea läpi koko postauksen, lainauksen lisäksi. Jos sinulla on jo aktiivisia seuraajia myös Facebookin puolella, huolehdi siitä että lainaus vastaa lukijan odotuksia ja mieltymystä.



5. Kirjoita Facebook-julkaisut ajatellen hakukoneita. Facebook sivujen postaukset saattavat nykyään näkyä hakukoneissa, esimerkiksi Googlessa. Kaikki eivät välttämättä tiedä tätä edelleenkään, itsekkin sain tietää tästä vasta pari viikkoa sitten, puolitutun bloggaajan kautta. Ei todellakaan huono juttu, etenkin kun tässä postauksessa kalastellaan katsojia! Muista siis lisätä Facebook-julkaisuun lainaus, mistä löytyy lause tai avainsana, mitä todennäköisesti etsitään hakukoneissa. Voit tietty myös kirjoittaa Facebook-julkaisuun kuvauksen postauksesta, mihin liität kaikki tärkeimmät avainsanat. Muista kuitenkin lisätä avainsanat luonnollisella tavalla, ettei kuvauksesta tule avainsanojen listaa.



6. Kommentoi. Kommentoi muiden sisällöntuottajien Facebook-julkaisuihin sekä postauksiin. Muiden sivujen kommentointi on ainakin minun blogin tilastojen mukaan kannattavaa, suorastaan suositeltavaa! Etsi bloggaajien Facebook sivulta käsiisi mielenkiintoisimmat postaukset, mieluiten myös samantyyppisten blogien postauksia. Lue postaukset ja kommentoi postauksiin jotain. Suositeltavaa on kommentoida, tykkää ja miksei jakaa usein samojen blogien sisältöön, ehkä blogin kirjoittaja joskus jakaa myös sinun sisältöä omassa blogissaan tai vaikka Facebook sivuillaan? Muut bloggaajat huomaavat luultavasti että tavallaan tuet muita bloggaajia, sitä kautta sinunkin Facebook sivut ja sen yhteydessä blogi tulee huomatuiksi. Seuraa siis blogien toimintaa aktiivisesti.


7. Facebook ryhmät. Minun kohdalla tämä on ollut tehokkain tapa kerätä katsojia, sillä tällä blogilla ei vielä ainakaan ole Facebook sivuja. Ehkä jatkossa pitäisi sellaiset luoda ja katsoa tapahtuuko mitään positiivista muutosta tilastoissa? Facebook ryhmiä on loputtomasti, hakusanoilla “Blogi”, “Bloggaajat” sekä sanalla “Hevosbloggaajat” niin sinun pitäisi löytää useita eri ryhmiä, joihin vapaasti saat jakaa sisältöä. Jossain ryhmissä saattaa olla rajoitteena tietty määrä julkaisuja päivässä yhtä blogia kohden, joten muista tarkistaa myös minkälaiset säännöt ryhmässä on. Julkaise ryhmiin aina linkit uusimpiin postauksiin päivänä kun julkaiset postauksen. Esimerkiksi viikon, kahden viikon tai kuukauden jälkeen, linkkaa uusiksi postaus ryhmään eri kellonaikana, jotta hieman eri ihmiset näkevät postauksesi.


8. Luo suosituista postauksista erinlaisia muotoja. Noh, miten tämä ylipäätään liittyy postausten markkinointiin Facebookissa? Näin media-alan opiskelijana olen useaan kertaan saanut kuulla siitä, kuinka videosisällön suosio on lähtenyt nousuun viime vuosien aikana. Jos olet kirjoittanut aikaisemmin postauksen esimerkiksi vinkeistä bloggaamiseen, tee siitä video! Lisää uusi vinkki ja muotoile lauseet uusiksi. Linkkaa video omaan postaukseen blogiin, linkkaa lopuksi videopostaus Facebookkiin. Linkkaa videoon myös alkuperäinen postaus, tämän kautta saatat saada näyttökertoja myös blogiin. Jos olette seuranneet minun blogia pitkään, tiedätte että en edelleenkään ole julkaissut yhtään videota tänne kolmen vuoden aikana.. Ehkä kohta olisi jo korkea aika, kun jopa videon kuvausta ja muokkausta on tullut opiskeltua?

 
9. Kokoomapostaukset. Jos julkaiset kymmeniä postauksia kuukaudessa, saattaa lukijalta jäädä huomaamatta useat postaukset. Kokoa viikon, kuukauden, vuoden tai vaikka kesän suosituimmat ja parhaimmat postaukset samaan postaukseen. Jaa tietty tämäkin postaus Facebookiin, blogin sivuille sekä bloggaajille tarkoitettuun ryhmiin. Jos vuoden aikana kirjoitat oikein ahkerasti postauksia, jaa postaukset aihealueittain. Esimerkiksi “2017 top 10 vinkkipostaukset bloggaajalle”. Tällaisen postauksen kautta saat ohjattua katsojia “oikeisiin” postauksiin. Itse en näitäkään postauksia ole tehnyt aikoihin

Kokeile rohkeasti mitkä näistä vinkeistä toimii parhaiten sun blogissa. Näillä 9 helpolla vinkillä pääset varmasti tavoittamaan uusia katsojia blogillesi!

17 kommenttia:

  1. Oon ite kassa huomannut, että blogiini tulee eniten Facebookin kautta katseluita, vaikka sitä kaikista vähiten käytän.

    Näistä sun vinkeistä, itse eniten käytän kohtia 1,3,4 ja 7, sillä ne olen huomannut kaikista toimivimmiksi. Voisi alkaa testaamaan vielä tuota viimeistä vinkkiä.

    Instassa taas mulla on suora linkki blogiin jatkuvasti.

    http://hevostytonelamaax.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että vinkit mahdollisesti löytävät käyttöä!

      Poista
  2. Super kiva ja hyödyllinen postaus! Tykkäsin! :)

    VastaaPoista
  3. Samat kuvat postauksesta toiseen eivät juuri herätä mielenkiintoa, katselukerta saattaa tulla kun avaa postauksen esim jalustin.netin kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samalla kannalla sun kanssa, syksyllä/talvella on vaan tosi vaikeeta saada otettua mitään kuvia, kun tallilla yleensä käyn iltaisin. Kyllä, katselukerta tulee siitä että postausta klikataan, mutta syytä miksi postausta klikataan kannattaa myös miettiä. Täysin samojen kuvien julkaisua pyrin välttämään viimeiseen asti, samankaltaisia kuvia samalta kuvauskerralta saatan toki julkaista. Kiitos kommentistasi!

      Poista
  4. Todella hyvin toteutettu postaus! Jokseenkin harmillista että facebookin käyttö on jäänyt meiltä nuorisolta paljon vähemmälle, jos vertaa parin vuoden taakse. Ehkä tämän postauksen ansiosta osa ei facebookik käyttäjistä tekisi mahdollisesti sinne tilit ja pääsisi päivittelemään blogien juttuja. Tämä oli kyllä tosi kiva sekä hyödyllinen postaus!

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jepp, niin on! Esimerkiksi koulupäivän aikana saatan julkaista linkkejä postauksiin Facebookissa, mistä usein saan kyllä hyvin kyseenalaisia katseita ja kommentteja kavereilta. Eihän Facebookia nuoret oikeasti käytä enään lähes yhtään, kun tilalla on esimerkiksi Instagram.

      Poista
  5. Kiva teksti ja kerroit asioista joista en tiennyt 😃👍

    VastaaPoista
  6. Hyvä ja kattava postaus! Mun blogia lukee enimmäkseen käävät, joten fb onkin ollut paras kanava saada lukijoita. Olikohan se jotain 70% mikä tulee facebookista? Toi toisten bloggaajien postausten jakaminen on hyvä, sillä siitä fb haistelee että tää postaus on hyvä ja näyttää sitä enemmänkin. Ja kaikki kommentit kannattaisi kirjoittaa Facebookiin blogin sijaan.. Eli tee nopeasti ne blogin fbsivut ja vaikka jotain arvontaa siihen alkuun että tykkää sivuata ja voit voittaa niin saat nopeasti tykkääjiä sivulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Pitää pistää sun vinkit talteen ja tosiaan perustaa myös ne Facebook sivut blogille. Mulla ei oo ees niin hirveesti vanhempia lukijoita, mutta kuitenkin tännekkin tulee varmasti se 70% lukijoista Facebookin kautta.

      Poista
  7. Tässähän tulee ihan vanha olo, kun facebook on mainitsemistasi somekanavista ainoa mitä tulee käytettyä 😁 Instagramiakin on tullut välillä mietittyä, mutta toistaiseksi se on jäänyt kokeilematta, kun kuvaaminen on itsellä yhä semmoista, mitä ei ilman blogia varmaan muistaisi tehdä yhtään. Nykyään sentään lähes joka blogipostauksessa on kuva tai useampi, jonka lisäksi otoksia riittää blogin facebooksivulle. Tästäkin on kiittäminen sitä, että nykyisessä puhelimessa on kamera, jolla saa jo ihan kohtalaisia kuvia. Välillä sitten avopuoliso avustaa kuvapuolessa järkkärinsä kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, minä kun taas käytän lähes kaikkia muita somekanavia, paitsi Facebookia. Kannattaa perustaa ihan rohkeasti Instagram tili - sieltä olen löytänyt alkuaikoina lukijani. Kiitos kommentista!

      Poista
    2. Tästä inspiroituneena päädyin nyt uusimman bloggauksen kanssa hieman erilaiseen otsikointiin ja rakenteeseen kuin olin alkuun miettinyt. Täytyy tarkkailla statistiikkaa, miten homma toimii 🙂

      http://paarynaelain.blogspot.fi/2017/10/miten-lemmikki-punnitaan.html

      Poista
  8. Minulle Facebook on se some, mitä käytän eniten, mutta siltikin se oli yllätys että niin paljon blogini liikenteestä tulee juurikin sieltä. Hyödyllisiä vinkkejä olet listannut tähän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, todellakin yllätys että niinkin paljon katsojia tulee Facebookin kautta. Kiva kuulla!

      Poista